On ne puikotkin kesällä heiluneet. Edes  vähän.

Tietokoneellani ei ole minkään valtakunnan toimivaa kuvankäsittelyohjelmaa siten, että kuvan tallennuskin vieläpä onnistuisi oikeassa muodossa. Suokaa siis anteeksi tämä rajaamattomuus.

1250424931_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Malli: Titityyn hamppupipo tai joku vastaava Suuri Käsityö 6-7/09

Lanka: Lanaknitsin Allhemp6 ostettu Lankaideasta. Yksi vyyhti 100g riitti nippanappa. Tai ei edes riittänyt, vaan pieni kolo jäi päättelykerrokseen. Kukaan ei huomaa sitä tuolta niskasta.

Puikot: 4mm kaiketi.

Nappi: Merletosta.

Ensalkuun teoksen valmistuttua epäilytti suuresti. Mitähän se pesu sitten tälle aikaan saaneekaan. Hyvää! Sopivasti lörpsähti, kun venytteli kuivuessa. Kuivuria minulla ei ole (eikä tule). Ihan hauska. Ehkä tätä tulee pidettyä syksyn viimassa töihin polkiessa.

Ja en voi olla välttymättä mielleyhtymältä erääseen muinaiseen ruotsikielisten lastenohjelmien hahmoon Hedvigiin. Muistaako kukaan Hedvigiä? Lauantaisin se tuli joskus viiden aikoihin. Hedvig oli kuikelo naisihminen, punatukkainen ja tämän tyyppinen hattu päässään pyöräili. Pelkäsi monia asioita, ja nenä kasvoi aina välillä. Nyt pätkii, että valehtelustako se kasvoi, vai mistä?  Ohjelma oli kuvattu studiossa ja se perusteema oli jollain lailla kuten Pelle Hermannissa. Eli Hedvigin kulmille tuli aina joku tyyppi tai ongelma.?

Takaisin neulestudiolle.

1250424966_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Näitähän oli tekeillä kaksikin, ja juu, kyllä se toinenkin on jo valmis. Se esitellään myöhemmin.

Malli: Lace Ribbon Scarf. Knitty kevät 2008.

Lanka: Novitan Bambu, kolme kerää eli 150g.

Puikot: 4mm.