Rohkenisin olla sitä mieltä, että aika lentää. Havahdun koko ajan siihen, että on perjantai. Tai ainakin, että huomenna on perjantai. Taas. Viikot siis rullaavat, eikä pää pysy perässä. Kädetkin puuhaavat vain, kun ehtivät. Eikä edes välttämättä päivittäin. Pah.

Mutta luterilaisella työmoraalillani olen puurtanut ikuisuusprojekteja valmiiksi aina ennen jonkun ihanan ja kauniin aloittamista. Tiedättehän, kun ne jo tylsiksi muuttuneet ikuisuusprojektit tyssäävät johonkin vaivalloiseen kohtaan tai jonkin oleellisen osasen hankintaan... No, nyt kuitenkin ennen noita ikuisuuksia esittelen uusimman huivirakkauteni:

Se on ihanan tuntuinen, näköinen ja kooltaan vain lähes täydellinen. Aavistuksen pidempi se olisi voinut olla, ja minä onnistuin jättämään tuohon kolmion pitkälle sivulle kohouman silmukoiden päättymiskohtaan. Siitä syystä tuo yläreuna taittuu väistämättä sisäänpäin.

Malli: Andrea's Shawl (Ravelry)

Lanka: Katia Tupa tai Mirasol Yarn Tupa. 50% merinovillaa, 50% silkkiä. 50 gramman vyyhdeistä löytyy molemmat laput. Raitaväriä mustaa varasin viisi vyyhtiä, vain unohtaakseni tämän ja aloittaakseni valkoisella... Mutta valkoinen erottuu paremmin mustan takin päältä! Mustaa kului kuitenkin vain aavistus toista vyyhtiä, eli n. 60g. Yhdellä vyyhdillä olisi pärjännyt, ellen olisi tuota ylimääräistä mustaa raitaa halunnut erottamaan reunusta ja pitsiä. Valkoista kului 2,5 vyyhtiä. Eli lankaa jäi ihan reilusti tähteeksi. Mutta eipä haittaa mitään, sillä tämä on yksi lempilangoistani tähän saakka.

Puikot: pitsipyöröt 4mm.